Päätin alkaa julkaista vanhoja pöytälaatikkotekstejä vuosien varrelta. Osa on koulua varten kirjoitettuja esseitä tai pohdiskeluja. Startteriksi Yhteiskunta ja suunnittelu -kurssin "Mitä ilman voisin elää?" pohdintaa.
 |
| Muuttohelvetti |
Mitä ilman voisin elää?
Ilmastodieetti.fi -sivustolla voi laskea oman hiilipainonsa. Testin tulosten mukaan painoni on jo nyt keskivertotestitulosta pienempi, mutta siltikin tuntuu, että omia kulutustottumuksiaan voisi miettiä uusiksi. Huoli maailman tilanteesta ja tulevaisuudesta ei enää onneksi sentään tunkeudu uniini. Pahimmillaan tilanne voisi estää elämästä ja pelkästään apokalyptisissa visioissa velloessa saattaisi tuttavapiirikin kaventua entisestään.
Pyrin esimerkiksi ostamaan vaatteeni kirpputoreilta, mutta valitettavan usein en löydä itselleni mieleistä päällepuettavaa, ainakaan kotikaupungistani. Myös armeijan ylijäämävarastoista olen löytänyt käytännöllisiä ja ajan hampaan kestäviä asusteita. Sama pätee moniin kulutustavaroihinkin: monet keittiökapineista on tullut ostettua käytettynä. Pienen desinfioinnin jälkeen, ei kaikista bakteerikammoisimmankaan vatsan pitäisi seota pelkästä ajatuksesta käyttää jonkun toisen vanhaa lusikkaa keittolautasellaan. Myös kaikenlainen esineiden tuunaus toisiin käyttötarkotuksiin on tullut tutuksi, ja pyrinkin säilyttämään jonkun verran käyttökelpoista pikkutavaraa esimerkiksi erilaisia kuvausprojekteja varten. Koskaan kun et tiedä mitä tarvitset. Tässäkin on järkevää pitää säilytysaikana vaikkapa kahta kalenterivuotta, jotta asunnossaan mahtuu vielä kulkemaan.
Pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen oli aika käydä läpi nurkkia ja sinne kertyneitä tavaravuoria. Muutto pienempään asuntoon, sellaisen löytyessä, ei onnistuisi kaiken roinan kanssa, vaikka kerrostalojen kanahäkitkin yleensä imevät ihmeen hyvin tavaraa sisäänsä. Projekti on vieläkin kesken, mutta pikkuhiljaa olen järkeistänyt ja järjestellyt, inventoinut ja luopunut. Esimerkiksi vanhat lehdet menivät eteenpäin luettavaksi, jotkut vuosikausia mukana roikkuneet esineet ja vähäpätöiset asiakirjat saivat kyytiä, mutta kuitenkin samaan aikaan olen ostanut lisää tavaraa, lähinnä vaatteita ja joitakin pienesineitä. Luopumalla jostakin olen tuntenut pikkukivien vyöryn harteiltani, jättäen helpotuksen ja vapauden tunteen jälkeensä.
Loppujen lopuksi ihminen tulisi toimeen melko vähillä tavaroilla, kuten Simo Heikkiläkin artikkelissaan kirjoittaa (Helsingin Sanomat 9.9.2010). Otetaanpa esimerkiksi koditon opiskelija Risto (nimi muutettu), jolla on töitä tehtävänään ja pelko persauksissa seuraavan kuukauden opintotuista. Hän saa jonkinlaiset tuet opiskeluunsa, joilla syödä einesruokaa puiston penkillä. Hän voi nukkua kavereillaan tai puolustusvoimien roskalaatikossa. Internetiä ja tietokonetta hän voi käyttää koululla tai kirjastossa. Hän tarvitsee loppujen lopuksi vain ison repun, johon pakattuna: makuualusta ja -pussi, jonkunlainen hätämajoite, pari vaihtovaatekertaa, kasa sukkia, pieni pyyhe, ruokailuvälineiksi lusikka-haarukka ja jokin pieni retkikeitin ja ruoka/juoma-astia, luonnosvihko ja kyniä, siimaa ja koukku. Todennäköisesti hän on paljon onnellisempi ja enemmän hetkessä elävä nautiskelija, kuin vanhempiensa varoilla kujanjuoksua elävä juppi. Ristoa tosin saattaisi paleltaa talvella, eivätkä ystävätkään jaksaisi loputtomiin katsella heidän sohvallaan laiskottelevaa alvariinsa piereskelevää sänkinaamaa.
On vaikea luetella mitä ilman voisin itse elää. Helpompi olisi listata tavarat ja asiat, jotka ovat välttämättömiä elämisen kannalta. Evakkotaipaleelle lähtiessä turha painolasti kun voi koitua yksilön kuolemaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti